top of page
Search

Updated: Mar 24, 2018

Ja noin, ensimmäinen toivottavasti monesta blogimerkinnästä avattu! Ajattelin kirjoitella tähän ensimmäiseen postaukseen pientä johdantoa koskien blogin tulevaa sisältöä, yrityksen taustaa ja miksei vähän itse yrittäjänkin.

Doleo on latinaa ja tarkoittaa anteeksi. Nimivaihtoehtoja oli loppusuoralla jokunen, vahvimpana vastaehdokkaana Vīlis Productions. Vīlis puolestaan tarkoittaa kehnoa, mikä jotenkin huvitti lapsenomaista mieltäni ja lisäksi tuo "latinalainen i" näytti hienolta. Päätin kuitenkin olla kokeilematta rajojani koomikkona ja päädyin Doleo Filmsiin. Se kuulostaa ääneen sanottuna kivalta ja logon suhteen ideoita tulee jatkuvasti päähän. Yllä niistä todistuskappale A. Enää tarvitsee opetella piirtämään tuo sama Illustratorilla tai vastaavalla...

Okei, esittelen itseäni ja ammatillista taustaani täällä, joten en jauha siitä enää sen enempää. Kyseessä siis kirjoitushetkellä 35-vuotias eteläpohjalainen, mutta muuten kehityskelpoinen yksilö, joka vaikuttaa jo kahdeksatta vuotta Helsingissä. Ammatillisesta matkasta lyhyesti sanottuna tein n. 10 vuotta uutiskuvausta ja -editointia Maikkarille ja YLE:lle ennen kuin valmistuin KTM:ksi Vaasan yliopistosta ja siirryin kokeilemaan siipiäni kaupallisella alalla, missä järkeilyni mukaan "aikataulut ovat säännöllisiä" ja "palkat ovat korkeat". Muutaman vuoden ja lyhyen työsuhteen jälkeen totesin, että työni, joka pyöri aina pääosin myynnin ympärillä, teki meikäläisen todella onnettomaksi, ja muutoksia oli tehtävä. Yksi seitsenkuinen irtiotto Kaakkois-Aasiaan auttoi miettimään asioita terveen etäisyyden päästä ja paluu videoalalle oli selvä.

Sen jälkeen olen elättänyt itseni erilaisissa monikameratuotannoissa, jotka ovat vaihdelleet SM-liiga -kuvauksista tapahtuma- ja konserttilähetyksiin. Koen kuitenkin, että miehellä olisi varmasti riittävästi annettavaa muidenkin videoiden saralla ja sitä puolta olen lähtenyt nyt kehittämään eteenpäin. Nämä uudenkarheat nettisivut ovat yksi osa nykyistä strategiaa. Sosiaalisen median markkinointi on muuttunut pitkälti erilaiseksi videosisällöksi ja juuri tuon sisällön kanssa pyrin olemaan avuksi suunnitteluvaiheesta toteutukseen asti. Homma on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin ja showreelissa alkaa olla vähän näytettävää aiheesta kiinnostuneille. Odotan vuodelta 2018 paljon.

Loppuun vielä sanottakoon, että nyt tässä alussa menee varmasti hetki päästä tähän blogin kiehtovaan maailmaan sisälle. Kielikin saattaa vielä muuttua englanniksi, jos oikein innostun. Toivon siis lukijalta malttia. Aloitetaan nyt kuitenkin vaikka sillä, että kirjoitan jokaisesta tekemästäni videosta jonkinlaisen tapauskertomuksen, jossa avaan vähän prosessin kulkua. Mihin tahansa suuntaan sisältö kehittyykin, se tulee joka tapauksessa käsittelemään videokuvausta, -editointia ja -alaa yleensä. Toivottavasti sekä lukija että kirjoittaja tulevat saamaan tästä jotain irti. :)

Henkka

bottom of page